Pikaohjeet tämän blogin kirjoittajille:

- Käytä aina tunnisteen etuliitteenä 11, esim. 11valmiit, 11esittely jne.
- Käytä yhtenä tunnisteena aina 11OmaNimesi, esim. 11MariJ
- Raportoidessasi valmistuneita käytä tunnisteena 11valmiit
- Erota tunnisteet pilkulla, esim. 11MariJ, 11valmiit

Kysymyksiä varten tavoitat apuemon sähköpostilla marska_77 (at) yahoo.com

7. maaliskuuta 2010

Lisää valmista

Eniten grammojahan saa aikaan paksulla langalla. Piti siis kaivaa Huopasta kaapista ja virkata pari keväisen keltaista kukkapatalappua. Minä en osaa virkata, mutta kiinteät silmukat onnistuvat ja nehän riittää huovutettaviin patalappuihin! Miinusta siis 84 g.

Meillä on muutto edessä kolmen viikon päästä ja jouduin siirtämään jo viime viikonloppuna langat muovilaatikoista muovikasseihin. Muovilaatikoihin taas pakattiin astioita. Eilen sitten lankamuovikassini pakattiin isoihin pahvilaatikoihin ja mies teippasi laatikot niin tiiviisti, että sieltä ei muutamaan viikkoon kaiveta kerän kerää. Piti sitten evakuoida muutamalle viikolle neulottavaa ja ensimmäisenä sieltä huuteli ihana vihreäsävyinen Kirjo-Pirkka. Ostin langan joulun aikaan Käsityökeskuksesta ja se oli jotain koelankaa eli väri on sama kuin Kirjo-Pirkassa, mutta langan laatu on ilmeisesti vähän erilainen. Langassa ei ollut vyötettä, mutta katsoin netistä tiheyksiä ja sen mukaan aloin tehdä sukkaa 64:llä silmukalla. Tarkoituksena oli tehdä naisen sukka, mutta loppujen lopuksi sukka mahtuikin 45 koon jalan omaavalle miehelleni. Eli isot miehen sukat on tulossa Kirjo-Pirkasta.

1 kommentti:

Niina kirjoitti...

Grammat laskettu