Pikaohjeet tämän blogin kirjoittajille:

- Käytä aina tunnisteen etuliitteenä 11, esim. 11valmiit, 11esittely jne.
- Käytä yhtenä tunnisteena aina 11OmaNimesi, esim. 11MariJ
- Raportoidessasi valmistuneita käytä tunnisteena 11valmiit
- Erota tunnisteet pilkulla, esim. 11MariJ, 11valmiit

Kysymyksiä varten tavoitat apuemon sähköpostilla marska_77 (at) yahoo.com

1. maaliskuuta 2010

Lankahamsteri

Hei kaikki. Olen Eeva ja olen lankaholisti. Liityin lankahamstereihin, koska ajattelin itsekurin pitämisen olevan helpompaa julkisessa tempauksessa kuin yksin. Lankaa on viime kuukausina tullut ovista ja ikkunoista ja tila ja rahat alkavat loppua, joten jonkinlainen paasto olisi nyt paikallaan.

Tavoitteeni hamsterikuun aikana on yksinkertaisesti olla ostamatta yhtään lankaa. Neulomistavoitteita en halua asettaa, koska niiden saavuttaminen tyssää niin todennäköisesti johonkin käsi- tai hartiavaivaan, kuten niin usein aiemmin. Tämänhetkisen peukalovaivan takia joudun olemaan ainakin kaksi viikkoa kokonaan neulomatta, joten aikaa ei edes olisi kuin puolisen kuukautta.

Osallistun nyt ensimmäistä kertaa. Viime vuonna olin hamstrannut lankaa vasta niin vähän aikaa, ettei tempaus tuntunut mielekkäältä. Nyt on kuitenkin tosiaan koti käynyt ahtaaksi ja lankaa pursuaa joka paikasta. Viimeisen sysäyksen taisi antaa mieheni, joka viime torstai-iltana totesi poikkeuksellisesti vakavalla äänensävyllä, että onhan sekin jo ensimmäinen askel, että myöntää ongelman. Totesin itsekseni, että jos se on niin paha ongelma perheenjäsenen mielestä, niin silloin voi olla jo hyvä yrittää aiempaa kovemmin.

Tsemppiä kaikille neulomiseen ja itsekuriin. :)

Ei kommentteja: