Pikaohjeet tämän blogin kirjoittajille:

- Käytä aina tunnisteen etuliitteenä 11, esim. 11valmiit, 11esittely jne.
- Käytä yhtenä tunnisteena aina 11OmaNimesi, esim. 11MariJ
- Raportoidessasi valmistuneita käytä tunnisteena 11valmiit
- Erota tunnisteet pilkulla, esim. 11MariJ, 11valmiit

Kysymyksiä varten tavoitat apuemon sähköpostilla marska_77 (at) yahoo.com

31. tammikuuta 2007

Mukana kuitenkin..

Eilen olin huolissani, kun muille oli tullut Lankahamstereista meiliä. Minulle ei vaan ja lopulta kirjoitin pääemännälle. Osoitteeni oli siirtynyt eteenpäin virheellisenä. Onneksi sitä osaa kirjoittaa ja kysyä ja niin olen nyt mukana.:)
Tämä on eka kerta hamstereissa, blogini on toiminut vasta vajaan vuoden. Mutta neulomis-(Satakunnassa kutomis-)harrastukseni on kaukaa öljylampun valon ajasta eli 50-luvun lopulta. Sain yhden vihreän kerän lankaa (jäänyt iki-ihanasta hameesta ja boleromaisesta liivistä, jotka äitini kutoi minulle), siitä sitten tein lähinnä aluksi patalappuja ja sitten muuta. Useimmiten meillä kehrättiin ja kudottiin lampaan villasta eli harmaasta sukkalangasta. Meillä oli aika lailla lampaita, minullakin oli musta lammas nimikkona. Nykyajan langoista ei osannut edes haaveilla. Eli olen kutonut enemmän ja vähemmän vuosikymmeniä; lapasista puseroihin, ponchoista pipoihin. Luovin oli rannikkon viimaisille, pureville talven keleille tehty nenänlämmitin. Yhtenä vuonna hermostuimme naapurin tytön kanssa bussille mennessä/tullessa jatkuvasti huurtuviin silmälaseihin ja nenän suojaamiseen lapasilla. Niin me tytöt teimme toisillemme joululahjaksi nenän lämmittimet. Minä kudoin ja toinen virkkasi. Teelmämme herättivät kanssakulkijoissa hilpeyttä, joten muutaman kerran ehkä käytimme.
En ole uskaltautunut punnitsemaan/arvioimaan lankojen määrää. Osa on liikkeessä Uhoavalle ja osa äidillenikin ja virta kulkee minullekin välillä. (Selitystä..) No niitä on paljon ja nyt on tarkoitus vähentää ahkerasti. Mutta lyhyt on tämä kuukausi ja paha kuukausi töissä eli kiireitä ja iltatöitä...Slipoveri odottaa aloittamistaan, muutamat sukat ja lapaset pitäisi tehdä. Suunnitelmissa on aina vähän enemmän kuin ehtii tekemään. Tämä kuukausi tukee hyvin Uudenvuoden lupaustani, tarkoitus on vähentää lankoja, jolloin kaapit olisivat järjestyksessä ja joka paikasta ei löytyisi lankoja. Uskoa voi, jos haluaa!

Ei kommentteja: